Tuulikki-Pielikki kirjoittaa

Hei taas pelargonikausi on nyt avattu! Olen alkanut ottamaan pistokkaita. Tänä vuonna en laittanut yhtään siemenistä pelargoneja tulemaan. Niiden aika olisi jo ollut tammikuussa. Eli noiden pistokkaiden kanssa nyt ainoastaan touhuan.

Minulla on yli 200 pelargonia, joten siinä on aika kova homma, kun leikkaan niitä ja laitan kissanhiekkaan juurtumaan. Ihan tarkkaa pelargonien lukumäärää en tiedä, koska menetettyjäkin tapauksia on talven aikana tullut. Se selviää vasta, kun olen kaikki pelargonit käynyt läpi. Mutta karkeasti arvioiden noin 30 on kuollut. Mutta ei saa jäädä suremaan! Täytyy ajatella niin, että nyt voin hankkia uusia! Kun niitä kuitenkin tulee hankittua.

2_1

Nämä on jo leikattu

 

2_2

Takana tason päällä vielä leikkaamatta

2_3

Nämä myös pitää vielä leikata

 

Evakon heitin jo syksyllä pois, koska siihen tuli bakteeriäkämää. Sellaisen aion hankkia uudelleen. Hillevistä löysin nyt leikkausten yhteydessä samaa tautia ja kompostiin läks, joten uusi on saatava.


Eileen Nancyn, Mrs Patin, Hilbre Islandin ja Jägerhus Nanitan varsi oli mustunut ja ihan mätä. Eileen Nancysta ja Hilbre Islandista otin latvat juurtumassa. Saa nähdä pihiseekö niissä vielä henki. Aina eivät nuo pelastusyritykset onnistu. Mutta jos onnistuu, niin olisin tyytyväinen. Ei tarvitse alkaa metsästämään uudellen, jos pistokkaat säilyvät hengissä. Mutta muussa tapauksessa täytty alkaa kyselemään, että mistä nuo saisi.

Oi että tykkään tuon Mrs Patin lehdistä!

Syksyllä sain pistokkaat Potter Heighamista, Barbara Hinesistä ja Swiss Starista. Ne kuolivat talven aikana. Ne haluaisin myös saada uudelleen.

 

Kevätterveisin Tuulikki-Pielikki

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s