Mystinen mykorritsa

Ensimmäisen kerran huomasin mykorritsa-sienestä olevan apua pistokkaiden juurruttamisessa, kun jossain kiireessä helpolla päästäkseni ostin taimiturvepussin mihin oli lisätty kyseistä sientä. Pistokkaiden juurtuminen tapahtui noin puolta nopeammin kuin mihin olin tottunut pelkällä turve-vermikuliitti seoksella. Sitten hankin mykorritsa-sientä pikkupussissa. Mutta sen käytössä pitää olla maltillinen. Sienirouhetta on hyvä laittaa ihan mulla sisään ja hyvin vähän. Jos sitä laittaa sellaisiin paikkoihin missä se pääsee ilman kanssa tekemisiin, syntyy hometta. Kerran sain aikaan hirvittävän homeinvaasion sillä, että laitoin mykorritsajauhetta suoraan mullan pinnalle. Olen arvellut omien kasvivertailujen pohjalta, että mykorritsa saa aikaan rehevämmän ja terveemmän näköisiä kasveja. Mykorritsaa ei tarvitse käyttää paljoa. Enkä ole sitä lisännyt enää uudelleen samalle kasville, kun isonnan purkin kokoa. Se voisi olla viisasta, en tiedä, mutta rehevyys on näyttänyt säilyvän kasvissa sen kasvaessakin. Ero vertailuryhmään on huomattava. Erot näkyvät selvästi kasvin värissä, kasvunopeudessa ja koossa. Joskin kukinnassa en ole sinänsä huomannut eroa. Niillä pelargoneillakin, joille en ole mykorritsaa laittanut on kukkimishalukkuutta yhtä paljon. Lähinnä kukintarunsaus on verrannollinen oksien lukumäärään, jonka saa kuitenkin runsaammaksi nopeammin kasvavalla kasvilla, jos on aktiivinen hoitamaan kasviaan.

vertailu

Tässä kuvasta saa osviittaa minkä suuntaisia havaintoni ylipäätään ovat olleet. Vaikka tässä on toki eri lajikkeista kyse. Vasemmalla (Nimismies) on marraskuussa ottamani pistokas, joka ei ole saanut mykorritsaa. Sitä en ole raaskinut latvoa kertaakaan. Mutta kasvi on vinoon kasvaessaan alkanut kuitenkin itsestään haaromaan, ja on tehnyt jo kaksi oksaa. Oikealla on maaliskuussa otettu pistokas (Happy Appleblossom), joka sai pienen mykorritsa-annoksen, kun tuikkasin pistokkaan juurtumaan. Siitä olen kerran napannut oman pistokkaan, jotta haarottuu, ja haarottuikin hyvin, kaikista kolmesta mahdollisesta kohdasta on tullut oksa. Näiden vertailtavien kohdalla huomio kiinnittyy tietysti myös purkin kokoon. (vaikka olen koittanut rajata kyseisen seikan asian ulkopuolelle. Kun olen esittänyt Nimismiehelle purkin suurentamista ja tutkaillut sen juurihaivenia, ollaan tultu siihen tulokseen, että pienempi parempi. Molemmat pelargonit ovat nakuttaneet kesän vieretysten samalla terassin ikkunalaudalla ja ne ovat saaneet samat juomasekoitukset.

Selkeää asiaa siitä mikä mykorritsa oikeastaan on ja mitä se tekee löysin netistä, ihan wikipediasta (https://en.wikipedia.org/wiki/Mycorrhiza) Mykorritsa auttaa kasvia ravinteiden saannissa ja vastapalveluksena kasvi antaa yhteyttämällään tuottamia sokereita mykorritsalle. Useat ravintoaineet voivat olla mullassa sellaisessa muodossa, että kasvi pystyy ne käyttämään helpommin mykorritsan esimutusteltua ne.

Heli Joela

Pelargonien roudaus

Oma pelargonihuone omakotitalossa tarkoittaa käytännössä sitä, että jossain vaiheessa kevättä alkaa hervoton roudaus. Kasveja viedään ulos totuttautumaan auringon valoon. Meillä se on hatara lasitettu terassi, jossa lämpötila on kuitenkin aina pöytätasoilla 3-5 astetta ulkolämpötilaa mukavampi. Ensin roudaus alkaa vain aurinkoisina päivinä. Ensiksi pääsevät vain jotkut pioneerit, mutta kun huomaan parin päivän jälkeen niiden olevan elinvoimaisempia kuin muut, homma lisii. Vien ne nautiskelemaan auringosta viikonloppuisin noin 4-7 tunnin seteiksi. Koko porukan juoksutus ulkoilemaan kestää noin 30-45min suuntaansa, mutta on se sen arvoista. Kun alkaa kesä ja kukat voi jättää terassille yötä viettämään, ne ovat jo tanakoita ja kestävät paremmin hetkellisen lämpötilan laskun. Sen olen huomannut, että jos haluaa jo alkaneen kukinnan jatkuvan, ei kannata alle noin (oma arvio) kymmenen asteen pintaan päästää hahmoa yöllä. Kukinta jatkuu kuitenkin pysyvän ulos siirron jälkeen taas pienellä parin viikon viiveellä, ja kukkimattomilla alkaa myös noin 2-4 viikon sisään.

Tähän aikaan näin ilmojen viiletessä alkaa hahmotella saman roudauksen aloittamista. Viime yönä oli ollut täällä meillä päin kylmimmillään 7 astetta. Ei vielä mitään hätää. ulkona kukkivissa kasveissa ei näy mitään kukinnan hidastumiseen viittaavia merkkejä. Mutta se yö tulee vääjäämättä, kun astelukema menee nollaan. Ja ei se nolla mitään, ainakin viime ja sitä edeltävänä syksynä kertatiputus oli ollut kerralla varmasti roimempi, jonnekin -3 tai -4 asteeseen jo heti syyskuun alussa. Joten parempi olla varovainen, ettei menetä enempää juuri niitä hienoimpia suurimmissa ruukuissa olevia yksilöitä. Minä olisin niinkin varovainen, jos päivälämpötila on 10 tai jopa yhdeksän ja on pilvetön yö tulossa, ehdottomasti jumppaan kaikki kasvit sisälle.

Kaisa Kallio, mikä oli pikkuinen yhden lehden hahmo, kun istutin sen ulos.

Olen kesän aikana istutellut joitakin ”suurentumaan” kukkapenkkeihin ja kasvatuslaatikoihin. Niin nyt ajattelisin, jo kohta olevan niiden ylös kaivuun aika. Sellaisilla on tapana laittaa juurikasvua niin kauas kuin mahdollista ja tehdä tupsu juuren päähän. Höttöinen kasvatusaines helpottaa juurien etsintää. Aina nostossa menee kuitenkin juuria poikki. Olenkin tässä oppinut sen, että juuria voi jopa tarkoituksella lyhentää ja kasvu vaan paranee. Ja aina ovat maasta nostetut kasvit olleet suorastaan piristyneitä purkituksen jälkeen. Olen kokenut, että se on tosi hyvä homma. Pienikin ruipeloisa kasvi, joka on jäänyt vähälle huomiolle ja takariviin keväällä, terhakoistuu vapaaseen multaan päästyään, äkkisäikäyksestä selvittyään. Siis suureen multatilaan istutettu pieni on noin 1kk ajan miettiväisellä kannalla, voi olla, että kasvattelee ensin niitä juuria. Ja sitten sen kasvu räjähtää. Kasvista tulee omaan mittaluokkaansa nähden suuri ja hyvin voivan näköinen parissa kuukaudessa. Nämä kasvit ovat selvinneet talvetuksesta myös hyvin. Vertailuryhmänä ovat ne purkeissaan terassilla ihanne oloissa kesänsä viettäneet. Ne ikään kuin odottavat talvelta jotain vielä parempaa ja saattavat pettyessään pimeään nitkahtaa. Kun taas puutarhalaatikossa kesänsä viettäneet ovat täynnä tarmoa ja kertoilevat talven aikana intoa puhkuen juttuja muille pelargoneille kaikesta siitä mitä ovat ulkona nähneet, kun yhdestä kukat haukkasi kauris ja miten lämpöiseltä vartta vasten lekotteleva fasaani tuntuu…

Ennen tätä kyseistä ilta- ja aamujumppaa on hyvä ottaa pieni venyttely, ja suurempikin lämmittely, jos on suurista purkeista kyse. Joten voisi sanoa, että pelargonit pitävät pelargoniharrastajan fyysisestäkin kunnosta huolta. Toivottelen vetreyttävää syysjumppaa kaikille.

Heli Joela

Lamppu, kasvatukseni tukipilari

Vaikka vielä on parahin kesä, ajatukset alkavat jo pikkuhiljaa laskelmoimaan talvetuspaikkoja ja sitä myötä tulevia lamppuvirityksiä. Talvi on niin pimeää aikaa, että on ihanaa, kun on lamppuja kasveille. Aikaisemmin en ollenkaan onnistunut kasvatuksissani talven aikana. Muutos onnistumiseen kävi kuin lampunkatkaisijasta napsauttamalla, naps, onnistuin. Ei vieläkään aina, mutta jos menestysprosentti ennen oli 2 niin nykyinen 75 on aika hyvä. Ensin kokeilin violetin punaista valoa. Sen katselu särki silmiin ja kasvien kanssa oleilu väheni. En pitänyt siitä, enkä lampustakaan, eikä lamppukaan ilmeisimmin minusta, kun se kerran näkyvästi räpsähti sirpaleiksi. Sitten löysin talvella 2016 ihania led-teknologiaa hyödyntäviä lamppuja, jotka eivät kiusanneet ihmistä punaisuudellaan, vaikka osa ledeistä on selvästi punaisia. Osa käyttämistäni lampuista ovat ihan normaali suomikaupan hyllyiltä, mutta osa on tilattu kasvinkasvatukseen erityisesti lamppuja valmistavasta ulkomaalaisesta pikkufirmasta.

Lamppu on merkittävä mahdollistaja myös kasvatustila-asiassa. Ikkunan edustaa ei ole kuin tietty määrä, niin lamput mahdollistavat pimeän nurkan kasvatuskäyttöön valtaamisen ja jopa kerrostamisen. Mitä tilan säästöä! Ja pistokkaita mahtuu lisää! Ja kirkkaus on ihanaa. Itsekin piristyy, kun oleilee kasveja hoitamassa ja samalla saamassa kirkasvalohoitoja. Kirkkauden inspiroimana ajautuu ajattelemaan, ahaa valosta on hyötyä – enemmän valoaikaa. Aikaa säätää syttymään mahdollisimman aikaisin ja valon laittaa kiinni vasta hyvin myöhään. Seuraava askel on kokeilla pitää valo päällä koko yö. Sen idean sain, kun olin joskus jonkun matkan takia siirtymässä autokyydissä keskellä yötä paikasta a paikkaan b. Joku valtaisa kirkkaus täytti ympäristön ja aloin ihmetellä, mistä tuo loiste tuli. Ajoimme ohi isosta puutarhasta, missä kasvatettiin salaattitupsuja, kurkkuja ja tomaatteja. Ahaa, oitis omatkin lamput loistamaan yötä päivää. Mutta hei, eihän kasvu räjähtänytkään vauhtiinsa vaan pikemminkin vauhti hiljeni. Lehdistä tuli vaaleampia ja kasvit ikään kuin kärsivät kuivasta tai liiasta kosteudesta, vaikka eivät kärsineet. Noin viikon mittaisen kokeilun aikana menetin heikoimmat koekaniinit, mutta opinpahan jotain. Lepoa nekin tarvitsevat. Jos lamppuja voi säätää, olisi ehkä mielekästä tehdä täysin valon varaiseen nurkkaukseen keskipäivä efekti, sopiva valo suurimmaksi osaksi aikaa, mutta lisäksi joku kuumentavakin lamppu 4 tunniksi. Sitten olisi helpompi keväällä totuttaa ne oikeaan aurinkoon.

Heli Joela