Hometta juuripussukassa

Kukka alkoi voimaan huonosti talven aikana. Olosuhteet olivat rankat. Pitkät kasteluvälit saivat minut välillä hukuttamaan kasvin pilvisenä aikana ja toisinaan kasvi kärsi kuumasta ja kuivasta. Tämä sai kasvin voimaan niin huonosti, että varsi kuivahti ylempää ja oksat tippuivat vielä suhteellisen elinvoimaisina. Siinä vaiheessa ymmärsin kurkistaa multaan. Hetkonen! Täällähän on turvepussi ihan homeessa! Multa oli kokolailla biovalmista ja juuret lähtivät mullan mukana. Pieni tupsu juurta jäi. Tässä se on kuvattuna ennen kuin

annoin sille mäntysuopapesun. Varsi oli tanakka vielä alempaa ja alimmat oksat olivat napakoita ja terveen oloisia, joten uskoin kasvin mahdollisuuksiin vielä. Istutin sen uudelleen homogeeniseen ilmavaan, mutta vettä sitovaan massaan. Kuitupussukaisten kanssa yleensä toimin niin, että kun uuden pistokkaan juuri on tullut tai olen vaihtanut ostokasvin multaa ensimmäisen kerran, otan pussukkaa pois mahdollisuuksien rajoissa. Tässä tapauksessa juuret olivat olleet sen verran tuuheat, että en tohtinut satuttaa juuria ja häiritä niiden elämää. Arvostin vielä hieman hankalaksi lajikkeeksi ymmärtämääni Quantock Double Dymondia, ja kunnioitus sai varomaan liiaksi.

Muutamien viikkojen kuluttua huomasin ikävän yllätyksen. Kävi kuitenkin niin, että emokasvi oli jo ilmeisesti menettänyt elonsa juurista elvytysvaiheessa ja kasvi nuutui tomuksi. Tässäkin tapauksessa oli kuitenkin valoisa puoli. Huomasin tilanteen kuitenkin sen verran ajoissa että, sain runsaasti pieniä elinvoimaisia pistokkaita.

Quantock Double Dymond

Heli Joela

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s