Uuden Pelargonin ihme

Uusi pelargoni on aina ihana ihme. Ja niitä tapahtuu! Uuden pelargonin voi saada siemenkasvatuksesta, jos on saanut pölytettyä emokasvia toisella kasvilla. Ja joskus käy semmoinen ihme, että uusi oksa on kokonaan omanlaisensa kasvi (sportti) kuin emokasvi. Tästä hyvä esimerkki on Anita, Australian Pink Ramblerin sportti. Tämä pitää huomioida pistokkaiden otossa myös silloin kun haluaa säilyttää saman lajin. Se riski on aina olemassa, jos laittaa eteenpäin kukkimatonta pistokasta. Kasvi ei välttämättä ole sellainen miksi sitä luuli, tai millä nimellä se myytiin.

Anita

Edellisen kesän siemensato oli taas mielenkiintoinen. Minä uusia lajikkeita haluavana kasvattajana laitan siemenet itämään heti ne kerättyäni. Ensimmäiset sirkkalehdet ovat aina ilo nähdä. Jippii, se iti! Seuraavat lehdet ovat vielä mielenkiintoisempia. Siemenet keksivät vaikka minkälaista hauskaa ulkomuotoa itselleen. Saman emokasvin siemenet voivat tuottaa hyvinkin erinäköisiä kasveja. Ensimmäisten onnistumisteni kanssa tein niin, että odotin kukan ensin ja päätin sitten, otanko pistokkaita vai en. Nykyisin kun kasvi on tarpeeksi suuri, otan siitä pistokkaita joka tapauksessa. Kyllähän pelargoneille aina paikkoja löytyy! Se on parempi myös emokasvin tulevaisuutta ajatellen. Siitä saa myöhemmin enemmän pistokkaita, kun on pitänyt huolen haaroittumisesta alusta lähtien. Kun kasvi on jo pitkällä, voi sitä alkaa houkutella kukkimaan. Sehän se on tärkeintä koko hommassa, nähdä se kukka! Vaikka lehdet olisivat kuinka ihania tahansa, jos kukka ei ole erikoinen ja suorastaan huumaava, ei sillä ole jatkokasvatusarvoa sen suuremmin kuin oman pihan koristeena. Heti kun kukka on nähty ja sillä on erityisiä piirteitä, kukka kuvataan ja napataan pois ja kasvi asetetaan erikoishyvälle kasvatuspaikalle. Kuukauden parin päästä otetaan uusi setti pistokkaita. Kesällä kaikkien annetaan kukkia. Ja kukkia vertaillaan keskenään. Todennäköistä on, että kukkaset ovat samannäköisiä. On myös käynyt niin, että jollain kasvilla on tummempaa tai vaaleampaa sävyä kukassaan. Myös muuttuminen elinolosuhteiden vaihtuessa on hyvä ottaa selville jo ennen mahdollista rekisteröintiä.

Rekisteröitävä kasvi tulee olla uusi. Kasvin on hyvä olla ollut tarkkailussa ainakin kolmen pistokassukupolven ajan, jotta kasvin voidaan arvioida pitävän ominaisuutensa jatkossakin. Kaikki uusi ei välttämättä ole säästämisen arvoista. Kukat aina toki löytävät käyttönsä, mutta arviointi: kannattaisiko tämä pelargoni rekisteröidä, on hyvin tärkeää. On olemassa jo lukematon määrä lajikkeita ja ulkomailla päällekkäisen näköisiä lajikkeita. Siitä syystä on hienoa, että pelargoneja listataan virallisesti.

International Register of Pelargonium Cultivars on PAGS:n (Pelargonium and Geranium Society) ylläpitämä rekisteri, johon myös suomalainen kasvattaja saa oman uuden pelargonin listattua. Siellä on listattuna yli 17 tuhatta pelargonilajiketta. http://www.thepelargoniumregister.com on sivusto, jolle kuka tahansa voi rekisteröityä katsellakseen ja rekisteröidäkseen oman pelargoninsa. PAGS on voittoa tavoittelematon yhteisö, mikä pitää rekisteriä apurahan turvin. Pelargonia rekisteröidessä ilmoitetaan paljon tietoa, jota käytetään paitsi lajin tunnistamiseen ja kuvaukseen, myös nettisivujen käytännön toimivuuteen. Niin, että kyseinen pelargoni on helppo löytää hakusanoilla. PAGS:n henkilökunta on mukavaa ja he vastaavat kysymyksiin ystävällisesti.

Helin Unelma

Olen itsekin rekisteröinyt pelargonin kerran. Yhdestä pelargonista tuli todella uusi ja niin hieno, että suuri rima ylittyi. Sen tiheä kasvutapa on pelargonille suhteellisen harvinainen ja kukkakin on kaunis ja omanlaisensa. Täytin The Pelargonium Register:in kaavakkeen ja lähetin sen täynnä jännitystä. Laitoin sähköpostia noin kuukauden kuluttua ja kysyin, että onko jotain täydennettävää, kun en ole kuullut asiasta vielä mitään. Sieltä vastattiin kiittäen, että kirjoitin, eivät olleet joka päivä tarkistaneet tulleita hakemuksia ja asiaa ei vielä oltu siellä katsottu. Sen jälkeen ei mennyt kuin päivä ja pelargonini oli listoilla. Mikä riemun tunne!

Heli Joela

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s